maanantai 23. syyskuuta 2013

hyvä paha yksinäisyys

Yksinäisyys koetaan usein negatiivisena asiana. Sanana yksinäisyys ymmärretään yleensä jopa syrjäytyneisyytenä, tahattomana porukasta pois jättäytymisenä tai muuna negatiivisena tapahtumana. Kun puhutaan yksinäisestä ihmisestä, ensimmäisenä mieleen tulee jo vuosia yksin neljän seinän sisällä lojunut ihminen.


Yksinäisyys ei ole hyvä asia silloin, kun se ei ole vapaaehtoista. Ketään ei tulisi jättää yksin, jos toinen niin tuntee. Yksin jättäminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa syrjäytymiseen ensin ryhmistä ja myöhemmin jopa koko yhteiskunnasta. Näin ollen yksinäinen voi tuntea olonsa turhaksi koko maailmassa. Ehdoton yksinäisyys vaikuttaa siis negatiivisesti ihmiseen.







 Yksinäisyys voi kuitenkin olla myös positiivinen asia. Monet varta vasten haluavat olla yksin, itsenäistyä ja kasvaa omaksi persoonaksi. Kaikki ihmiset tarvitsevat aikaa, jolloin kukaan toinen ei ole hengittämässä niskaan. Jokainen tarvitsee oman rauhan pohdiskella asioita, vain olla, tuntea surun sekä ilon tunteita. Toiset kaipaavat yksinäisyyttä enemmän kuin toiset. Yksinäisyyden tarve riippuu täysin luonteesta ja omista tottumuksista. Jos olet ujo tai muuten hiljainen, voi sinun olla hieman hankalampaa luoda uusia ihmissuhteita, kuin reippaan ja rempseän sosiaalisen henkilön. Tahaton yksinäisyys kuitenkin harvoin on itse valittua, kaikki ihmiset tarvitsevat seuraa jonka kanssa jakaa tuntojaan.


 Yksinäisyys voi ilmetä usealla eri tavalla. Esimerkiksi sinkkuna olemisena tai uudessa elinympäristössä  voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Ihminen hakeutuu usein automaattisesti kaltaiseensa seuraan, jolloin yksinäisyyden tunne poistuu kuin huomaamatta.


Anna siis yksinäisyydelle rauhaa, mutta älä jätä ketään sellaista yksin joka ei yksin halua olla.

2 kommenttia:

  1. Kivasti pohdit yksinäisyyden plussia ja miinuksia :) mielenkiintoinen aihe

    VastaaPoista
  2. Olen samaa mieltä Janitan kanssa! Kieli on sujuvaa ja kappalejaot selkeät, hyvä!

    Jos yo-kokeessa kirjoitat jostakin vastaavanlaisesta aiheesta, kannattaa vielä miettiä aihetta havainnollistavia esimerkkejä. Vaikkapa virke "Yksin jättäminen voi pahimmassa tapauksessa johtaa syrjäytymiseen ensin ryhmistä ja myöhemmin jopa koko yhteiskunnasta" kaipaisi peräänsä vielä virkkeen, jossa kertoisit, mitä "ryhmistä syrjäytyminen" käytännössä voi olla.

    VastaaPoista