Emil oli tuijottanut miestä jo jonkun aikaa, kunnes tunnisti tutun
tuoksun monen vuoden takaa. Outo tunne valtasi Emilin levottoman sielun,
kuin haju olisin muistuttanut jostain tutusta ja turvallisesta. Emil ei
kuitenkaan saanut mieleensä mistä tuoksu oli painautunut syvälle hänen
alitajuntaansa. Emilin pohdiskelun kuitenkin keskeytti lihakeitosta
kurkkuun tunkeutunut luunpalanen. Hetken yskittyään Emil sai sylkäistyä
palasen pois nielustaan. Emil huomasi kaikkien tuijottavan häntä. Tovin
hävettyään Emil huomasi miehen kadonneen kuin tuhka tuuleen.
Emil kuuli äitinsä kutsuvan häntä, oli aika lähteä kotiin. Koko
kotimatkan ajan Emil mietti tuota mystistä, hyvin pukeutunutta miestä.
Kotiin palattuaan hän oli niin väsynyt, ettei enää muistanut koko
miestä, vaan meni suoraan nukkumaan.
Yöllä Emil havahtuu omaan
huutoonsa. Hän oli nähnyt unessaan kuinka tuo kuppilan mystinen mies
oli ilmestynyt hänen ikkunaansa tuijottamaan häntä. Emil käy juomassa
lasillisen vettä, sillä hänen kurkkunsa on kuiva kuin Sahara johtuen
aiemmasta luupala-episodista. Palattuaan takaisin makuukammariin Emil
näkee sen, tuo kuppilan hämärä mies ihkaelävänä ikkunan takana. Emil
kiljuu niin kovaa kuin ikinä pystyy ja ampaisee äitinsä kainaloon
alakertaan. Emil yrittää vakuuttaa äitiään näystään, mutta äiti sanoo
kaiken olevan vain pahaa painajaista. Emil kuitenkin tietää, että se ei
ollut vain painajaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti